​

​

​

KIITOS RUNOISTA

​

Runo, olet ollut uskollinen kumppani,

niin myötä- kuin vastamäessä.

Olen iloinnut runoilijan rinnalla

riemuhetkestä toiseen.

Hei tätä ihanaa elämää

sinä sielunkumppani.

Yhteinen on ilo ja ymmärrys.

 

Olen rakastanut runon sanoin

sielu ja ruumis yhtä runoa

sitä samaa ikuista

laulujen laulua

ihmeiden ihmettä.

Kun rakkaus loppui

tai lopetettiin,

taas sukelsin runoon.

​

Joku jossain on kokenut saman

ja itku oli yhteinen.

Olen elänyt runon voimalla

minuutti kerrallaan

kauhumyrskyni keskellä

kuin huojuva puu kalliolla

runo oli juuri, joka piti

 

Olen surrut runon kanssa

läpi harmaan kiven

ja mustan seinän.

Ohi tunneloukkojen

ja katkeruuden.

 

Sinua kiitän runo

ja teitä sieluni laulajat.

Kaikki tunteet

on sanoitettu runoiksi.

Mikäpä minulla,

kun voin niitä poimia.

Ja me laulamme duettoa,

runoilija ja minä

​

MENNEITÄ MUISTELLEN

 

ELÄMÄNKAARELLA

 

Lapsena luulin,

että sateenkaaren päässä

on värien kirkkaus ja aarre. 

Luulo oli väärä, mutta loi iloa,

 

Aikuisena luulin, että elämänkaaren päässä

on tyhjää ja harmaan varjoa.

Luulo oli väärä ja loi huolta.

 

Vanhana tiedän: Harmaa onkin kaunista.

Ja aarteen voi löytää, kun oivaltaa:

Tämä ainoa elämäni on minulle oikein mitoitettu

ja paras mahdollinen, ainoa mahdollinen.

Aarre on oivallus.

 

KUN HAAVEET TOTEUTUVAT

 

Taivaasta satoi avaimia nuoruuden vihreille niityille.

He juoksivat niitä poimimaan kaksin yksin ja joukolla.

Luulivat, että kaikki ovet saisi auki.

Sitten vaan elämänkeväistä tietä pitkin valitsemaan ja sovittelemaan.· 

 Toteuta haaveesi, he huutelivat toisilleen.· Vain parasta meille ja suunnitelma A. 

Hän lähti oman suunnitelmansa kanssa:

Väärä avain, väärä ovi, eikö koskaan löydy oikeaa.

Viimeisestä talosta avattiin ikkuna, heitettiin avain:·

Olisi tarjolla tällainen elämä: Vaihtoehto: B.

Hän totesi: · En minä tällaisesta haaveillut. 

Alkoi työllä ja vaivalla muovailla B-vaihtoehdosta itselleen sopivampaa A-elämää.

Kauan se kesti, sai valmiiksi vasta vanhana, kun oivalsi viimein:

Koko ajanhan se oli sittenkin ollut ainoa oikea itselle sopiva: A-elämä.

 

AIKUISTEN ÄITI

 

Olin lapsitarhuri, hoitelin taimiani.

Lannoitin, kastelin, rajoitin ja rakastin

kykyjeni mukaisen määrän.

Oikein, väärin, oikein, väärin. 

Aikanani jouduin syytettyjen penkkiin,j

a vain kuuntelin.

Kun tehty, mikä tehty.

Väärin, väärin, väärin. 

Sama mitä sanovat, turha oikaista,

muistavat mitä muistavat, miten muistavat. 

Onhan sieluissa tekojeni jäljet,

myös ne jolloin oikein kastelin,

oikein rajoitin ja rakastin

- kukkivat jos kukkivat.

 

 

​

VERTAISTUKEA VINOON KASVANEILLE

 

RAILI, KATKERAN ÄIDIN TYTÄR

​

Olen vanha ja vielä vanhempi äitini on katkera.

Ei anna anteeksi, että synnyin.

Kostaa minulle verhotuilla ilkeyksillä. 

Hänhän menetti nuoruuden,

joka hänelle olisi kuulunut.

Minä menetin elämänilon ja toivon,

joka minulle olisi kuulunut.

 

EIJA, HYLÄTTY

 

Olen hylätty,

alusta asti.

Yhdeksän kuukautta

taistelin äitini kohdussa

oikeudesta elää ja voitin.

Ei olisi kannattanut.

Isä ei halunnut nähdä,

Äiti vilkaisi, antoi pois.

Ja minä itkin hylättynä.

Koko elämäni ajan

olen etsinyt ihmisistä äitiä,

joka antoi pois.

Aina olen kaivanut esiin

läheisistä hylkääjän,

ja tullut hylätyksi.

Yhä uudelleen minä itken

sitä hylätyn alkuitkua.

Eikä auttajaa ole.

 

KORJAAVA KOKEMUKSESI

 

Moni sinut jätti, ja monta olet työntänyt pois.

Huhuilit yksin kuin huuhkaja erämaassa.

Ja minä tulin.

Rakkaani, hylätty, minä tunkeudun elämääsi,

riipun kiinni, mutten runtele,

hellästi silitän sydäntäsi, vaikka työnnät kättäni pois.

Usko nyt, usko jo viimeinkin: Olen kuin Jobin uusi onni

ja ne kymmenen uutta lasta.

Olen tarinasi onnellinen loppu.

 

MARJA, ELÄMÄN ULKOPUOLINEN

​

Olen seisonut valittavana   

monilla pihoilla

eikä minua otettu

ei edes viimeisenä,

- kieltäytyivät.

Minut äänestettiin elämästä ulos. 

Nyt valitsen itse itselleni ulkopuolisuuden.

Revin kutsut kun uskon

etteivät he minua oikeasti halua.

 

 

YKSINÄISEN LIISAN ELÄMÄKERTA

​

Kun olin vauva ja heräsin yksinäisyyteen,

itkin turvattoman itkua,

ja kukaan ei kuullut.

Koulussa minua kiusattiin

Välitunnilla kaulassani oli lappu:

"Ei yhtään kaveria"

Nuorena yksinäisyys viilsi syvältä,

ja minä itseäni.

Tunsin olevani elossa kivun kautta,

kun sydämeeni koski ja käsivarret kirvelivät.

Aikuisuuden alussa odotin sitä toista,

elämän tanssisalin tungoksessa

melkein kauniina ja arvet piilotettuina.

Mutta he kulkivat ohitseni,

kiiltävin kengin ja samalla

rusikoivat unelmani.

Sanovat, että vanhana

niin moni on yksin.

Niin on, minä ja naapurini.

Kerrankin olen kuin muut:

yksin yksin ja aina kaipaamassa,

eikä kukaan tule.

• Mutta en minä tänne halua,

sitä yksinäistä naapuriani.

Jonkun muun minä haluan,

jonkun, joka ei kuitenkaan tule.

 

​

LAURA, JUOPON TYTÄR

 

Hän oli ollut pihan ainoa lapsi, joka sai hävetä isäänsä,

itseään ja paikattua, kulunutta mekkoaan.

Hän oli juopon lapsi.

Kun oli nähnyt kaukaa isän tulevan horjuen kohti kotia,

pelko oli muuttunut kauhuksi, kauhu ahdistukseksi

ja leikki oli pysähtynyt ja sanat.

Elämän tuska oli vyörynyt taas kerran kotipihalle.

Tuttu näytelmä, kukaan ei taputtanut.

Häpeä luki säälin muiden silmistä ja kasvoi.

Monta kurssia piti käydä ja terapiaa ja vertaisryhmää

ennen kuin lapsuuden tunnekuohut lakkasivat hyökymästä.

Sai riisuttua sen juopon lapsen mekon,

pukea päälleen ehjän, puhtaan ja kauniin

ja olla kiitollinen isästään,

joka oli ollut paljon muutakin kuin juoppo.

 

​

RIITTA, OSATON

 

En saanut lapsena,

mitä toivoin

ja lakkasin toivomasta.

Kaikkihan oli jo varattu muille.

Sain sen, mitä muilta jäi.

Minä uskoin sen elämänvalheen,

ettei minulle muuta kuulu,

kuin vain tämä osattomuus.

 

 

LEILA, JOKA VAPAUTUI SYYLLISYYDESTÄ

 

Minä yritin lapsena

ja minä erehdyin

tietäen ja tietämättäni.

Niin paljon satoi moitteita

odotetusti ja yllättäen.

Minuun rakennettiin

tunneansa,

väärän syyllisyyden väylä.

Sitä pitkin vuosien myötä

monet kulkivat minua syyllistäen

ja monia kutsuin kulkemaan.

Sitten löysin kiviä,

joista rakensin sieluni suoja-aidan,

Syyllisyyden tunneansa aukesi.

Ja Kulmakivi piti.

 

 

TIINA JA HÄPEÄ

 

Aina minua sai hävetä, 

käskivät menemään säröineni salakaappiin,

tai olemaan toinen ja toisenlainen.

Niinpä nuorena erosimme toisistamme:

minä ja minä.

Toinen kelpasi muille.

Toinen oikea voi huonosti kaapissa. 

Olin jo tottunut elämään toisieni kanssa.

Joskus mietin, kumpi on se oikea.

Ja sitten tulit sinä,

jolle aukaisin kaappini ovet

.- Ja oikea oli oikea.

 

TAINA JA HÄPEÄ

 

Hän kasvoi

vajavaisen perheen

vajavaisena lapsena.

Eikä yhtenäkään päivänä

voinut iloita itsestään.

Kun aika oli lähteä perheestä

häpeästä oli kutoutunut huntu,

jonka peitossa hän pelkäsi

Lukevatko tarinani:

hunnunkin läpi?

Hunnun takana piilotteli

elämän luomaa häpeää

vuosien ajan.

Kunnes löysi armahtajan,

Ja asenteen:

Häpeän haavoittamana,

paljain kasvoin

olen toiselle kaunein.

 

 

MERJA, ENTINEN UHRAUTUJA

 

Minua kasvatettiin lapsena

kunnon kansalaiseksi:

Velvollisuus ennen kaikkea.

Minä uskoin sen valheen,

että ennen kaikkea,

ennen jokaista haavetta ja unelmaani.

Velvollisuuksia riitti.

Omat tarpeeni hylkäsin,

mutta en lähimmäisteni.

Rakastin uupuen.

 

Elämä soljui kuin lastu laineilla.

Ja muut ohjasivat virtaa.

 

Onneksi vielä vanhana

valloitin sanan EI.

Opin käyttämään sitä

ilman syyllisyyttä.

Aikaa on vähän.

​

Jospa lähtisin uimaan pitkin

elämän virtaa,

miten tahdon,

nyt kun tahdon.

 

 

SIRPA, NARSISTIN VAIMO

 

Kuinka kovaa pitää lyödä,

että ihminen kuolee?

Kuinka kovaa pitää lyödä,

että rakkaus kuolee - ja sielu?

Hän luuli löytäneensä kuninkaan,

mutta sai teurastajan.

Sielunsa teurastajan.

He kulkivat yhdessä mies ja sielukuollut nainen.

monet ajattelivat, onpa hän onnellinen.

On saanut

noin miellyttävän miehen.

​

TUNTEIDEN KIRJOA

 

KATKERUUS

​

Katkeruus, Sinä kamala kumppani

yrität tunkea elämääni

ja perustelet oikeutesi.

Totta puhut.

Vääryys huutaa aina oikaisua,

mutta aina ei sitä tule.

Tarjoat maljaasi katkeruus,

mutta tiedän että sen myrkky tappaa.

Se tuhoaisi minut ryyppy ryypyltä.

- ja minua vastaan rikkonut

eläisi huoletta elämäänsä.

 

 

SISARUSKATEUS

​

Ei niin pientä kattilaa olekaan

etteikö siitä saisi perintöriitaa aikaiseksi,

jos joku juuri sen haluaisi.

Kun rakkautta oli niin vähän

pitää siitä taistella

vielä perunkirjoituksen jälkeen.

Kun tavaroilla on merkityksensä,

eikä asioilla ole taipumus selvitä.

 

 

ÄIDIN OSA

 

Monta ahdistuksen päivää ja yötä

hän oli surrut lastensa suruja,

kenen milloinkin.

Yhden suru mursi mielen

eikä toisen ilosta ollut korvaajaksi.

Pohjalle pudonnut

veti onnettomaksi onnettoman vierelle.

Mutta aina oli jaksanut sanoa:

Tule poikani, tule tyttäreni.

Mennään yhdessä takomaan

paremman päivän porttia.

 

 

TUHOUTUI SODASSA

 

Koteja särkyi, teitä ja siltoja.

Suvut surivat miehiään.

Toiset olivat kuolleet,

toiset palasivat kuolleina,

syvät haavat sielussa.

 

Eikä mielen jälleenrakentamista tullut.

Työkalut puuttuivat.

Särkyneiden sankareiden sukupolvi,

tappamaan oppinut,

tappoi monien poikiensa itsetunnon,

helpolla päässeiden.

 

Tuli isänmurhien aika,

eivät onnistuneet nekään.

Särkynytkin sotasankari on

aina sankari, ylittämätön.

Niin haavoittui seuraava sukupolvi.

 

Oi kallis Suomenmaa,

kalliisti lunastettu.

Miten paljon särkyi ja haavoittui.

Mutta sinä elät.

 

 

MAHDOTON TEHTÄVÄ

 

Tuonelan virta myrskyää,

ja lautturi on armoton. 

Tuonelan koskessa kolisee

luut toisiaan ja kiviä vasten.

Ei äiti saa kasattua poikaansa,

ei nainen rakastettuaan. 

Aika meni ohi.

Ja jossain kuitenkin on kaikki.

 

MENETYS

 

Niin paljon on menetetty,

kun menettää haaveet.

Kun tosiasiat ryöstävät

kaiken toivon

ja rippeistä olisi rakennettava

uusi elämä.

 

 

SURIJA

​

Kiedon surun ympärilleni

kuin mustan viitan

ja napit ovat tiukasti kiinni.

Sain tehtäväkseni surra

eikä kukaan, ei koskaan

ole surrut kuin minä.

Ja viitta pysyy aina ympärilläni

ja napit tiukasti kiinni.

 

 

MASENTUNEEN AAMU

 

Voi mikä pettymys,

tämäkin aamu.

Haluan nukkua nukkua nukkua.

En herätä odottamaan iltaa,

joka on siirretty kauas.

Liian kauas.

En yletä sitä tavoittamaan,

mahtaako sitä siellä ollakaan.

 - Ehkä se kuitenkin tulee

armahtava ilta.ja jälleen kerran järjestää päivälle 

melkein onnellisen lopun:

saan nukkua, nukkua, nukkua.

 

 

KADUTTAAKO

​

Minulla on sydämessäni

monta sijaa ilolle

ja se suruhuone.

Sydämeni suruhuoneeseen

ovat kokoontuneet

katumukseni aiheet.

Joskus ovat hiirenhiljaa

joskus kuiskailevat,

joskus huutavat kovaa.

Monet sanovat,

etteivät kadu mitään.

Ovatkohan eläneet niin hyvin

vai tulkinneet jotain väärin.

​

 

YSTÄVÄNPÄIVÄ

 

Valmistan kotiani juhlaan
kohta vietän ystävänpäivää
- itseni kanssa.
Siis minä minäni ystävänä.
Lähetelkää vaan sydämiä toisillenne.
Odottakaa, toivokaa,
pettäkää toiveet ja pettykää.
Minä en pety:
saanhan sydämen minä-ystävältäni

 

 

YKSINYKSIN

​

Kun lähdöstäsi oli kulunut aikaa

olin oppinut elämään harmaissa päivissä,

Mutta kun aurinko nousi hehkussaan

tai laski illalla väriloistoon,

olisin halunnut jakaa ilon kanssasi.

Sinua ei enää ollut.

Kauneuden kokemus sai surureunan.

Oli kauneus, kaipaus ja kipu.

Ja halu tehdä taivaasta harmaa.

​

Vuosia kesti kaivata ilon jakajaa,

sinua tai toista.

Nyt huomaan:

Olen tottunut elämään yksin.

Tänä aamuna taivas loistaa väreissä

Saan lahjaksi kaikki taivaan värit ja ilon

vaikka jaan sen vain itseni kanssa.

Olen tottunut elämään yksin.

 

 

ELÄMÄN KUOPASSA

​

Minä vaikeroin

kuoppani pohjalla.

En minä tällaista elämää valinnut.

Mutta asenteen siihen voi valita.

Tiesivät viisaat,

kuoppani ohi kulkevat.

Mutta minä tiedän:

Joskus vain ei voi.

 

 

PUDOTUS

​

Reittini on taivaalla

sopivassa korkeudessa.

Näin elämä sujuu.

Illuusioko?

Putoan turbulenssissa.

Elämä iskee yllättäen kuin

patarumpu kesken

kaunista melodiaa.

En äsken saanut valita.

Nyt-hetkellä saan:

Selviytymiskeinot.

Ja kohta taas matkakumppanina on

haavoittumattomuuden illuusio.

 

 

AAMUN AVAUS

​

On näitä päiviä takana.

Hyviä ja huonoja.

Mutta tämä päivä on

elämäni ainoa tämä päivä.

Onhan sille annettava arvoa,

kun on ainoa lajissaan.

 

 

EPÄTOIVON HETKI

​

Minä tukehdun tähän hiekkaan,

joka valuu maailman tiimalaseissa.

Minä katselen kauhulla kaikkien

tiimalasien hiekkamerta,

ja pelkään, että myrsky yltyy

eikä tyynnyttäjää tule.

Olen tuskaisen tietoinen siitä,

mitä tapahtuu.

Hiekat valuvat,

enkä mitään voi.

 

 

NIIN PAHA VOI OLLA

​

Elämän kurjuuden ja pimeyden uoma

halkoo suurta kaupunkia

yön kiiltävässä mustassa,

taistelee laadustaan ja ihmisistä.

He, kuilussa kamppailevat,

anovat toisiltaan rikkautta ja rakkautta.

Jakavat toisilleen tyhjää,

eivätkä haluaisi antaa sitäkään.

He kapuavat katulyhtyihin,

tahtovat loistaa,

mutta sammuttavat viimeisetkin valot.

Putoilevat katuun

ja unelmat murskaantuvat.

Kohta alkavat aamun hiljaiset tunnit

ja unelmien ruumiit lakaistaan pois.

 

 

KAAMOKSEN JÄLKEEN

​

Kukkani kuihtuivat ruukuissaan

ja ruohon lailla olin lakastunut.

Nyt pimeyden jälkeen näkyy valoa.

Voi kukkaraukkani, silmieni ilo,

jo taas teidät huomasin ja keltaiset lehdet.

Jo jaksan kastella kuivan mullan.

Ja kohta taas yhdessä uskomme 

parempaan päivään

ja valoon, 

joka kirkastuu kirkastumistaan.

 

 

MITÄ IHMISET AJATTELEE!

​

Mitä ihmiset ajattelevat?

En tiedä, mutta voin itse päättää,

mitä luulen.

Minä päätän luulla, että ihmiset

ajattelevat kaikkea hyvää,

minusta ja muista.

Minä rakennan heille hyviä ajatuksia

omissa aivoissani.

Ja muutan maailmaani paremmaksi.

 

 

ONNETON VAI EI?

 

Moni ihminen voi

syystä kysyä.

Miksi minulle kävi näin.

Niin moni asia on muilla paremmin.

Yksi yhdellä, toinen toisella.

On huonomminkin.

 

Valitse tarkkaan kehen vertaat.

Jos vertaat unelmaasi,

aina häviät.

 

 

KIITOLLINEN MIELI

 

Tänään on onnellisten tarinoiden päivä.

- Kenellä ja missä?

Kenellä tahansa,

joka haluaa muistojensa ketjusta

poimia kiitoksen aiheet.

Kiittää siitä, mitä on saanut

ja kiittää siitäkin,

mitä vaille on jäänyt.

 

 

ÄITIIN SIDOTUT

 

Hän oli sidottu äitiin

vallan ja rakkauden sitein.

Vielä vanhanakin.

Vaikka äiti oli kuollut,

hänen mielipiteensä

jatkoivat elämää,

asuivat tyttären aivoissa.

 

 

TUNNEMUISTOJA

 

Miten elävä voi olla tunne,
vaikka aika on ollut

jo kauan mennyttä,
surun aika,
huolen aika,
rakkauden aika.

Jokaisella on oma
muistohuoneensa.
Voisin minä ohikin kulkea.
Monet kulkevat.
Mutta rakkauden huoneeseen
on hyvä poiketa
ja todeta ilman ikävää:
Olihan sitä ja on.

 

VANHUUS

 

 

 

VANHUUDEN ALUSSA

Tiesinhän tapasi vanhuus

Teoriassa.

Kuitenkin yllätit.

 

Sinä uusi matkatoveri,

et kysynyt lupaa tulla

ja aloit vaatia elämästäni

osan osalta itsellesi.

Ehkä huomenna tai viikkojen päästä

on luovuttava jostain,

tänään tärkeästä.

Eikä sekään riitä.

Uudelleen ja uudelleen

tulet osaasi vaatimaan.

Kunnes kaikki on sinun.

Ja minulle jää vain kysymys:

Kuka minä olen?

 

 

ONKO IKÄ VAIN NUMERO

​

Sanovat, että ikä on vain numero.

Mutta tilastot kertovat,

että x prosentilla x ikäisistä

puuttuvat omat hampaat tai hiukset tai lonkkanivelet

ja jos murrat luusi, on riski että sinut

sysätään odottamaan luonnollista toipumista.

Ja tosiasiahan on että x prosentti x ikäisistä kuolee.

Uskokaa te numeroanne piilottelevat:

Elämästä tulee rikkaampaa,

jos muistaa ikänsä ja kuoleman mahdollisuuden,

ja elää jokaisen päivän kuin viimeistä päivää.

 

 

MUISTI

​

Ihmisillä on niin paljon muistettavaa

ja unohdettavaa.

Kun vanhuuden rajoilla vaelletaan,

alkaa tarkkailu, oma ja muiden.

Aluksi kyselin:

Olisiko tämä voinut

tapahtua entisinä aikoina.

Vastasin:

Olisi.

Sitten tuli ensimmäinen:

Ei.

Oli vain nöyrästi todettava:

Tällaista tämä nyt on.

 

 

VANHUKSEN VAPAUTEEN

​

Vuosikymmeniä kesti

riisuutua omaksi itsekseni,

jonka Luoja oli tehnyt,

ja minä peitellyt

kauniisiin kaapuihin,

kun lähdin elämän tanssisaleihin.

 

Oli keveämpää

kun riisuuduin

kaapu kaavulta.

Ja sitten minä tanssin

haparoivin askelin,

mutta viimeinkin kevein.

 

Annoit Luojani

vanhuuden lahjana vapauden:

ei ole muista väliä.

Ja minä tanssin ja tanssin

- ja iloitsen.

​

 

RAKKAUSRUNO ITSELLENI

​

Minä rakastan itseäni - nyt vanhana.

Rakastan kuin äiti rujoakin lastaan

ja lapsi vajavaista äitiään:

tuhansin sielun sitein.

Rakastan kuin Jumala ihmistä: kivulla ja ehdoitta,

kuin nuorukainen ensimmäistä naistaan: hellyydellä

ja vanha mies viimeistään: hyväksyen

Minä rakastan itseäni lahjarakkaudella.

Sain sen Sinulta Luojani ja teiltä ihmiseni.

Kaikki säästin: "Jos viel ä joskus tarvitsen."

Nyt minä tarvitsen.

Vietän elämäni onnellista loppua kanssani.

 

 

ITSELLISEN SENIORIN VAPAAPÄIVÄ

​

En millään jaksa nousta suloisesta vuoteestani

suorittamaan vanhuksen päivää.

- No väliäkö hällä - en sitten nouse 

Vai pitäisikö pukea ja lähteä kauppaan

.- Voinhan ravita ruumiini tähteillä. 

Posti pitäisi hakea laatikolta

ja lukea lehti, pysyä ajan tasalla

.- Kannattaako tällaisen ajan tasalla pysyä.

Olkoon lehti siellä. 

Mutta aamulenkki, vanhuksen velvollisuus:

Onhan hoidettava terveyttään.

Verenpaine ja kolesteroli vaativat sitä ja muisti

.- Antaa vaatia, jääköön väliin.

Joskus on mukavaa olla kuriton vanhus.

Ja hoitaa vain omaa onnellisuuttaan.

 

MUUTTUMINEN

 

Kuinka paljon toinen saa muuttua,

että valat on voimassa - ja lupaus.

Onko matkalle lähdettäessä

aina otettava riski,

että toinen kävelee pois vähä vähältä,

kerta kerralta tai kokonaan.

Ja jotain kuitenkin pysyy, joka sitoo:

sydämeen pistetyt neulat,

roikkuvat rihmat,

niin että ero on rikos

sydäntä vastaan.

Ja kuitenkin ainoa ratkaisu.

 

​

MITTA

​

Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussani mitta.

Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.

Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.

Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.

Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä

Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta

ja kulkenut suvussa kauan...

 

​

​