Ensimmäinen kirjoittamani tietokirja oli "Lainaksi annettu lapsi", jonka kustansi Kirjapaja. Sen teksti on luettavissa PDF-tiedostona täältä:

https://documentcloud.adobe.com/link/review?uri=urn:aaid:scds:US:edc901e7-8e15-451e-9ddc-49ab81b00375

Löydät kaksi kirjoittamaani lastensuojeluun liittyvää kirjaa kotisivuiltani

 

Tunneloikka aikuisuuteen

https://www.anjalaurilankotisivu.com/tunneloikka-aikuisuuteen/     

linkki ilmaiseksi ladattavaan PDF-tiedostoon: https://documentcloud.adobe.com/link/review?uri=urn:aaid:scds:US:4bfd38f3-38da-4dd7-8c54-73898d3962e6

otteita kirjasta

Perhehoidon kipuja

https://www.anjalaurilankotisivu.com/perhehoidon-kipuja/

ÄIDITTÖMÄN ÄITINÄ

 

Jos olet äiti äidittömälle,

et ole oikea äiti.

Et rakasta kuin oikea äiti

mutta rakastat kumminkin.

 

Olet haavahoitaja.

Olet syvän haavan hoitaja.

 

Muista:

Hylkäämisen haava

on ihmisen sielun syvin haava.

 

Tiedä:

rakkautta on, että jaksat

vaikka et jaksaisi.

Runo on kirjoitettu äitienpäivänä 2019 itselle ja vertaistueksi muille sijaisäideille.

Anja Laurila: Sijaisperhe

Artikkeli on kirjoitettu 2015 Ammattikorkeakoulujen opettajien tarpeita varten. (Korjattu 2020)

 

1 Perhe ja perheytyminen

1.1 Perhehoito sijaiskasvatuksen muotona

Lastensuojelun perhehoidolla tarkoitetaan lapsen hoidon järjestämistä kodin ulkopuolella sijaiskodissa, jos puutteet lapsen kotiympäristössä tai lapsen oma käyttäytyminen uhkaavat vakavasti vaarantaa hänen terveyttään tai kehitystään.  Sijoittava kunta tai kuntayhtymä tekee toimeksiantosopimuksen valmennetun perhehoitajan kanssa tai sopimuksen perhehoidon järjestämisestä yksityisen, valmennetun perhehoidon tuottajan kanssa ja maksaa hoitokorvauksen ja palkkion. Perhekodissa saa olla enintään neljää lasta hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan luettuina. (Perhehoitolaki, 2015). Yleisintä on, että sijoitettuja lapsia on yksi tai kaksi. Vuonna 2013 (THL 2014) kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 18 022 lasta ja nuorta, joista alle puolet oli perhekodeissa.

  Sijaisperheet ovat keskenään kovin erilaisia. Niitä voidaan jaotella sen mukaan, onko kyseessä sukulaisperhe vai ei, tai onko perheessä omia biologisia lapsia vai ei. Heissä on ns. tavallisia kahden vanhemman perheitä, uusperheitä, yksinhuoltajan perheitä ja kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheitä ja maahanmuuttajaperheitä. Perheitä on myös jaoteltu sen mukaan, missä määrin asennoituminen on ammatillista tai adoptiotyyppistä. Asenne voi vaihdella samassa perheessä lapsikohtaisesti ja vanhempikohtaisesti tai myös suhteessa samaan lapsen voi olla erilaisia kausia.

  Perheen asioissa on paljon päätösvaltaa sen ulkopuolella. Joskus sijaisvanhempien näkemys lapsen edusta voi olla eri kuin sosiaalialan ammattilaisilla tai syntymävanhemmilla tai psykiatrisella hoitohenkilökunnalla. Sekä perheen oman kunnan että sijoittajakunnan viranomaisilla on valvontavelvollisuus. Toisaalta perheillä voi olla tukena työnohjaus tai mentorointi. 

 

 

Lastensuojeluasiakkuus ennen perhehoitoa

1.vireille tulo

2. palvelutarpeen arviointi

3.asiakassuunnitelman laatiminen

4. huostaanoton uhka

5.erilaisia tukitoimia

esim. tukiperhe

tai

tilapäinen sijoitus

avohuollon

tukitoimena

6.huostaanotto

 

  Kun lapsi tulee sijaisperheeseen, hänellä on mukanaan melkoinen psyykkinen painolasti ja mahdollisesti useampiakin sijoituspaikkoja ja sijoituspolkuun voi ajan myötä tulla monia mutkia. 

 

 1.2 Haasteita

  Sijaisvanhemmuus on haastavaa, mutta yleensä samalla palkitsevaa, kun saa iloita lapsen kehityksestä ja kiintymisestä.   Sijoitettu lapsi tulee perheeseen kriisin keskeltä ja on sanottu, että hän ei tule iloitsemaan uudesta perheestä, vaan suremaan aikaisemman perheen menetystä. Kotiutuminen perheeseen vie oman aikansa. Hoitosuhde voi alkaa ns. kuherrusvaiheella, jolloin lapsi on ylikiltti. Monilla lapsilla sitä seuraa vaihe, jossa sijaisvanhempia koetellaan. Lapsi oireilee surutyönsä takia - tai ikään kuin yrittää kaivaa sijaisvanhemmasta esiin hylkääjän ja käyttäytyy mahdollisimman hankalasti. - Normaali surutyöprosessi kestää yleensä vuoden verran ja toinen vuosi on perheessä jo helpompaa.

    Laajassa norjalaisessa tutkimuksessa 6 – 12 vuotiaista sijaiskotilapsista havaittiin, että noin puolella oli yksi tai useampi psykiatrinen diagnoosi: tunne-elämän häiriytyneisyys (24.0%), ADHD (19.0%), käyttäytymishäiriö (21.5%), reaktiivinen kiinty-myssuhdehäiriö RAD (19.4%) (Lehman ym. 2013). Suomessa luvut ovat samansuuntaisia, mutta lisäksi esiintyy jossain määrin äidin raskausajan alkoholin käytön aiheuttamia vaurioita. Norjassa on laki odottavan päihdeäidin pakkohoidosta ja siksi heillä ei ole kohtuaikana päihteiden takia vaurioituneita lapsia.

   Perheeseen kotiutuminen on yksilöllistä ja riippuu lapsen iästä, elämänkokemuksista ja persoonallisuudesta. Varsin usein lapsi kokee edelleen syntymäperheen ensisijaiseksi perheekseen vielä kahden vuoden kuluttua. Hänen emotionaalisen alueen valinnoissaan syntymävanhempi on usein ensimmäisellä sijalla, mutta huolien kuuntelijana valinta osuu sijaisvanhempaan (McAuley 1995). Sijaisäidit mieltävät itsensä useammin huolenpitäjiksi, ohjaajiksi ja rajojen asettelijoksi, syntymä-äidit rakkauden ja lämmön antajiksi (Laurila 2003).

  Perheytymistä voi hidastaa tietoisuus sijoituksen mahdollisesta tilapäisyydestä ja lapsi yleensä uskaltaa kiintyä perheeseen vasta, kun hän saa siihen luvan syntymävanhemmilta. Hänellä saattaa olla pitkään lojaliteettiristiriita, jolloin hän tuntee loukkaavansa syntymäperheen vanhempaa kiintyessään sijaisvanhempaan.

 

1.3 Kiintyminen

Erik Eriksonin kehitysteorian mukaan lapsen ensimmäisen puolentoista vuoden aikana rakentuu hänen koko myöhemmän kehityksen pohja. Jos äiti (lähin hoitaja) tyydyttää silloin lapsen tarpeet, tälle muodostuu perusturvallisuuden tunne ja hän saa elämäänsä vahvuudeksi toivon. Jos lapsi kokee hoivaajansa iloitsevan hänestä, hänelle muodostuu sanaton itsearvostuksen tunne. John Bowlby loi varhaista vuorovaikutusta kuvaamaan kiintymystyyli-käsitteistön, jossa samoin lapsen tarpeiden tyydyttäminen ja lapsesta iloitseminen ovat keskeisessä roolissa (taulukko alla). Lastensuojelussa on käytetty kiinty-myssuhdeteoriaa (Sinkkonen 2004) tarkasteltaessa lapsen kiintymistä syntymävanhempiin ja/tai sijaisvanhempiin. Lapsella voi olla erilainen tyyli suhteessa eri aikuisiin ja vallitseva, ongelmallinen kiintymystyyli voi sijaisperheessä saatujen korjaavien kokemusten ja eri terapioiden myötä vähitellen muuttua. Kiintymyssuhdeongelmien hoitoon on viime vuosina käytetty mm. Theraplay-menetelmää, johon lapsi ja lähin hoivaaja osallistuu yhdessä ja keskeisenä tavoitteena on heidän välisensä  vuorovaikutuksen parantaminen.

  Sijaisvanhempia tulee ongelmatilanteissa tukea luopumaan uskomuksesta, että hänen pitäisi toimia tai tuntea kuten ”oikea äiti” tai ”oikea isä”. Sisäistetty vanhemmuuden malli liittyy omaan kokemukseen ja nyt ja ajatukset ja toiminta pitäisi muuttaa erityisvanhemmuuden rooliin sopivaksi.

Välttelevä kiintymystyyli hidastaa perheytymistä ja voi turhauttaa sijaisvanhempaa, kun hänen tarpeeseensa hoivata vastataan etääntymällä. Myös takertuva käyttäytyminen voi ajan myötä saada vanhemman haluamaan irtautumista lapsesta ja siksi ajoittainen ”loma” lapsesta on välttämätöntä, ja tärkeää on, että sijainen toimii mahdollisimman samalla tavoin kuin lähivanhempi.

  Joskus sijaisvanhempi joutuu toteamaan, ettei itse pysty kiintymään lapseen. Hyvä sijaisvanhemmuus ei välttämättä edellytä kiintymistä, vaikka se helpottaa tehtävässä. Sijaisperheissä myös vanhemmat sisarukset voivat olla lapsen ensisijaisen kiintymyksen kohteena ja toimia turvahenkilönä.

  Joissakin tapauksissa lapsi ei ole - joko hänestä tai kasvattajasta johtuvien vuorovaikutuksen ongelmien takia - kiintynyt kumpaankaan sijaiskotivanhempaan ja saattaa kasvaa ilman yhtään psykologista vanhempaa. Suomalaisessa tutkimuksessa (Laurila 2003) sijaisäidit arvioivat 24 lapsen kiintymistä ja heidän mukaansa neljällätoista lapsella oli kaksi psykologista äitiä, viidellä psykologinen äiti oli sijaisäiti, kolmella syntymä-äiti ja kahdella ei ollut yhtään psykologista äitiä.

 

2 Perheen merkitys

2.1 Sijaisperheen vuorovaikutusta

Sijaisperheen etuna huostaanotetun lapsen kasvuympäristönä verrattuna laitokseen on ennen kaikkea mahdollisuus läheisiin, pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin ja kiintyminen vanhempaan ja sisaruksiin ja yleensä vuorovaikutukseen perheen kanssa vielä hoitosuhteen päätyttyä. Kahden vanhemman perheessä hän saa myös mallin parisuhteen vuorovaikutuksesta.

  Jos perhe onnistuu toteuttamaan rakkauden ja rajojen periaatetta, sen korjaava merkitys lapsen elämässä voi olla ratkaiseva (Laurila 1999). Näitä ”rajat ja rakkaus” – tyyppisiä sijaisäitejä (lämmin, rajoja-asetteleva, ei-epäoikeudenmukainen, ei-syyllistävä) oli tyttöjä koskevan tutkimuksen mukaan vajaa puolet. Lisäksi pieni osa arvioi sijaiskotiäidit ”hyviksi marttyyriäideiksi” tai ”epäoikeudenmukaisiksi marttyyriäideiksi”. Vertailuryhmän tytöt, jotka olivat kasvaneet syntymäkodissaan arvioivat useimmin, että äiti oli ”kaveriäiti”, sijaiskotitytöillä tämä oli harvinaista. Kukaan vertailuryhmän tyttö ei arvioinut omaa äitiään kylmäksi auktoriteetiksi kuten muutama sijaiskotityttö. Osa arvioista ei ollut luokiteltavissa.

  Vuorovaikutuksella on sijaisperheissä erityispiirteitä. Esimerkiksi sijaiskotitytöt kokivat sijaisäidin vaativuuden positiiviseksi tunnealueen piirteeksi, kun vertailuryhmän syntymäkodeissaan kasvaneet tytöt mielsivät sen kontrollin alueeseen kuuluvaksi. Sijaiskotityttöjen selviytyminen oli yhteydessä sijaisäidin kontrolloivuuden kanssa ja vertailuryhmässä äidin kokeminen vapautta antavaksi oli yhteydessä tytön selviytymiseen. Aikuistuvien poikien (Laurila 2002) hyvä selviytyminen oli jossain määrin yhteydessä sijaisäidin neuvovaan asennoitumiseen, mutta ei äidin kokemiseen lämpimäksi kuten vertailuryhmän syntymäkodeissaan kasvavilla pojilla. Sen sijaan sijaisisän kokeminen ymmärtäväksi, kannustavaksi ja lämpimäksi oli tärkein sijaiskotipoikien selviytymistä tukeva seikka.

 

2.2 Vanhempien tehtäviä

Lapsella on Erik Eriksonin määrittelemien herkkyyskausien mukaisesti eri ikäisenä erilaisia tarpeita ja vanhemmuudessa korostuvat eri tehtävät. Sijaisvanhempien haaste tarjota korjaavia  kokemuksia vaihtelee lapsen iän ja oireilun mukaan. Mitä useampana ikäkautena lapsen syntymäperheessä on vastattu puutteellisesti lapsen tarpeisiin, sitä enemmän hän tarvitsee korjaavia kokemuksia.

  Voidaan yleisesti sanoa, että sijaiskotihoito korjaavana kokemuksena onnistuu, jos perheessä on:

  • säännöllinen rytmi, selkeät rajat, johdonmukainen ja oikeudenmukainen kohtelu,

  • kannustusta, ohjausta, rajoja ja lämpöä

  • mahdollisuus rakentaa myönteinen tarina itsestä ja ymmärtävä tarina syntymäperheestä ja suvusta

  • syntymäperheen ja suvun kanssa tehtävä hyvä yhteistyö

3  Perheidentiteetti ja sijaisperheidentiteetti

3.1 Peräkkäisiä ja rinnakkaisia perheitä

  Tyypillisenä sijaisperheenä voidaan pitää perhettä, jossa omat biologiset lapset ovat jo kouluiässä ja sen jälkeen perheeseen on tullut sijaiskotilapsia. Lapsen on helppo hahmottaa sijaisperhe, mutta tunne siitä, että se olisi hänen oikea perheensä, voi jäädä muodostumatta.  Lapsella voi olla lisäksi toinen perhe, joka on jommankumman syntymävanhemman perhe. Jos lapsi tapaa tiiviisti kahta vanhempaa, hänellä voi olla tunne jonkinasteisesta kuulumisesta kolmeen eri perheeseen. Useimmilla – ja varsinkin kouluiässä huostaanotetuilla lapsilla on yleensä mielessään alkuperäinen syntymäperhe sisäisenä kuvana. Hän mieltää sen ”meidän perheeksi” ja tuntee, että siellä hänen kuuluisi olla. Vaikka hän tajuaisikin, että se ei ole mahdollista. Joskus lapsi voi kokea olevansa sijaisperheessä ulkopuolinen eikä tunne kuuluvansa mihinkään perheeseen.

 

3.2 Kuka kuuluu perheeseeni, mihin minä kuulun?

  Perheidentiteetissä sisarukset näyttävät merkittävää osaa. Sijoitettujen lasten on joskus vaikea hahmottaa, keitä hänen perheeseensä kuuluu, kokemus sisaruksista voi olla poikkeava verrattuna ns. tavallisessa perheessä kasvaneeseen lapseen. Sijoitetulla lapsella voi olla sijaisperheessä oma biologinen sisarus, ei sukua oleva sijaiskotilapsi, perheen biologinen lapsi tai perheeseen adoptoitu lapsi. Viikonloppulomalla hän voi olla ”vanhassa” perheessään, jossa hänellä voi olla biologinen kokosisarus tai puolisisaruksia vanhempien aikaisemmista tai uusista suhteista. Hänellä voi olla biologisia koko tai puolisisaruksia, jotka on sijoitettu muuhun perheeseen tai laitokseen. Lapsi voi viettää lomia molempien tai toisen vanhemman uusperheessä, jossa voi olla paitsi sisaruspuolia myös vanhemman uuden puolison edellisestä suhteesta olevia lapsia. Joskus lapsi ei ole koskaan tavannut kaikkia puolisisaruksiaan.

  Sijoitettujen lasten normaaliympäristössä ei ole yleensä muita sijaisperheitä. Sen vuoksi erilaiset sijaisperheiden tai sijoitettujen lasten ja nuorten yhteiset kokoontumiset ovat tärkeitä, jotta lapsille voi muodostua sijaisperheidentiteetti. Sukulaissijoituksissa perheidentiteetin muodostumisessa on vaihtelua. Lapsi voi esimerkiksi kokea elävänsä tädin perheessä serkkujen kanssa tai sijaiskodissa sisarusten kanssa. Joissakin tapauksissa isoäiti on lapsen mielessä ensisijaisesti mummo, joissakin tapauksissa taas sijaisäiti (tai äiti).

  Nykyinen lainsäädäntö tukee biologisen perheen mahdollisuutta jäädä lapsen kokemusmaailmassa perheidentiteetin lähteeksi ja nykyään tuetaan sitä, että lapsi kokisi biologisen sukunsa omaksi suvukseen, johon hän liittyy tiiviimmin huostaanoton päätyttyä.

  Perheidentiteetin hataruus tuli esiin, kun 20-vuotiaiden tyttöjen piti verkostotehtävässä määritellä, keitä kuuluu hänen perheeseensä. Sijaiskodista poismuuttaneista puolet ei mieltänyt sijaisperheen jäseniä omaan perheeseensä kuuluviksi – osa mielsi heidät sukulaisiksi. Viidesosa aikuistunteista tytöistä ei arvioinut kenenkään sijaisperheen jäsenen kuuluvan omaan verkostoonsa. Kaikki vertailuryhmän tytöt kokivat edelleen lapsuusperheen jäsenet omaksi perheekseen, vaikka asuivatkin yksin. (Laurila 1999)

 

4 Kohtaaminen

4.1 Hoidon ja tulkinnan ongelmia

  Sijaisperhe tuntee yleensä olevansa paitsi viranomaisten myös muun ympäristön erityisen tarkkailun ja arvioinnin kohteena.  He kokevat usein, että heitä tulkitaan väärin ja heitä voi ymmärtää oikein vain toinen sijaisperhe. Mitä enemmän sosiaalialan ammattilaiset saavat tietoa ja kokemusta sijaisperheistä sitä enemmän sijaisperheetkin voivat kokea tulevansa ymmärretyksi ja lapsen etu sijaiskotihoidossa toteutuu paremmin.

  Sijaiskotihoidon vahvuus on tavalliset perheet ja läheiset ihmissuhteet, mutta sillä on myös omat riskitekijänsä:

  • vaihtuvat hoitopaikat esim. vanhempien väsymisen tai perheen muuttuneen tilanteen vuoksi

  • perheen muutot ja kavereiden menetys tai koulun vaihto

  • etäisyys tai välien katkeaminen aikaisempiin lähiaikuisiin

  • kaltoinkohtelu (henkinen, fyysinen, seksuaalinen)

  • biologisen verkoston mitätöinti ja arvostelu, lojaliteettiristiriidat

  • sijaisvanhempien omat ratkaisemattomat ongelmat, parisuhdeongelmat, avioero, toisen vanhemman kuolema

 

Vaikeuksia kohdattaessa ammattilainenkin joutuu pohtimaan:

  • Jos lapsi näyttää voivan huonosti, johtuuko se huonosta kohtelusta sijaisperheessä vai syntymäperheessä.

  • Johtuuko lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova käytös kaltoinkohtelusta sijaisperheessä vai syntymäperheessä ennen sijoitusta tai kotilomilla.

  • Johtuvatko lapsen kielteiset asenteet sijaisvanhempaa kohtaan vanhemman käyttäytymisestä, vai onko kyseessä siirtovaikutus, jolloin lapsi tuntee uutta vanhempaa kohtaan samoja tunteita, joita on tuntenut syntymävanhempaa kohtaan.

  • Onko lapsen tyytymättömyys sijaisvanhempaan aiheellista vai onko hänellä vertailukohteena virheellinen ihannemielikuva ”oikeasta vanhemmasta”.

  • Johtuuko lapsen halu lähteä pois sijaiskodista lapsen hylkäämisen skeemasta, jolloin siihen myöntyminen vain vahvistaa skeeman mukaisia uskomuksia - vai onko sillä aiheelliset perusteet.

 

Perheitä kohdatessa on hyvä, jos ymmärtää puolustusmekanismien eli defenssien toimintaa. Niiden avulla yksilö yrittää hallita omaa ahdistuneisuuttaan muistamalla, havaitsemalla tai tulkitsemalla todellisuutta virheellisesti, mutta itselleen sopivammalla tavalla. Sijoitetun lapsen muistot syntymäperheestä voi olla kieltämisen ja torjunnan värittämiä. Vanhempien väärinkäytökset ovat pudonneet mielestä pois. Lapsi voi jopa projisioida sijaisvanhempaan menneisyyden kaltoinkohtelun ja rakentaa ns. valemuistoja. Syntymävanhempien tapaamisten pettymykset eivät useinkaan purkaudu heihin kohdistuvina aggressioina vaan lapsi vaihtaa aggressioidensa kohteeksi sijaisvanhemman. Syntymävanhempien ja useimmiten juuri äidin oma syyllisyys voi saada hänet kieltämään oman vajavuutensa ja näkemään sijaisvanhemmissa puutteita.

 

4.2 Kahden perheen yhteistyö

  Laki velvoittaa sosiaaliviranomaisia ylläpitämään lasten yhteyksiä biologisiin vanhempiin, koska se yleensä on lapsen edun mukaista. Joskus yhteydestä tulee sijaisperheelle taakka. Biologiset vanhemmat voivat tehdä valituksia sijaisperheestä, uhkailla perhettä tai saada lapsen näkemään sijaisperheen huonossa valossa. He voivat houkutella murrosikäistä vapaudella ja erilaisilla eduilla, mikäli tämä palaisi kotiin. Joskus he voivat mustasukkaisuutensa tähden toivoa lapsen siirtämistä laitokseen tai toiseen sijaisperheeseen. Kotilomien aiheuttamat levottomuudet sijaisperheessä voi tuntua joskus ylivoimaisilta samoin jatkuvat puhelut lapselle ja niiden kautta tapahtuva häirintä.

  Taistelu lapsesta on surutyötä tekevälle syntymävanhemmalle luonnollinen tapa reagoida. Toisaalta se vähentää lapsen tunnetta hylätyksi tulemisesta, mutta vaikeuttaa hoitosuhdetta ja yhteistyötä vanhempien välillä.

  Huostaanoton jälkeen biologisten vanhempien elämä usein kääntyy huonompaan suuntaan, mutta on tapauksia, jolloin he motivoituvat muuttamaan elämäntapaansa saadakseen lapset takaisin. Sijaisperheessä koetaan varsin ristiriitaisia tunteita, kun tiedostetaan, että toimiva syntymäperhe on lapsen etu, mutta samalla vanhempien kuntoutuminen on uhka hoitosuhteen jatkumiselle.

   Janhusen tutkimuksessa (2007) biologisen äidin läsnäolo lapsen elämässä vähensi riskiä sijaisvanhemman väsymisestä ja hoitosuhteen purkamisesta. Ilona–projektissa (Laurila 2003) sijaisperhe ja syntymävanhemmat (lähinnä äidit) osallistuivat yhteisiin leireihin ja tuloksena oli, että vaikeitakin suhteita voidaan sovitella ja että kilpailijoiksi ja vihamiehiksi koetut toiset vanhemmat saatettiin alkaa kokea yhteistyökumppaneiksi ja uhka muuttui voimavaraksi.

  Bronfennerin teoriaa kahden eri ympäristön toimivuudesta lapsen elämässä voidaan soveltaa myös sijaiskotihoidon kentällä (Laurila 2003). Ihannetapauksessa:

  • kummankin perheen rooliodotukset ja kasvatustavoitteet ovat samanlaiset

  • tapa puhua toisen perheen jäsenistä on myönteistä ja yhteistyötä rakentavaa

  • mahdollisimman moni biologisen perheen ja suvun jäsenistä on tekemisissä sijaisperheen jäsenten kanssa

  • lapsi saa nähdä kaksien vanhempien toimivan yhdessä

  • perheiden väliset kommunikaatiokanavat toimivat

  • kumpikin perhe kokee voivansa käyttää valtaa omalla alueellaan

 

4.3 Kognitiivinen terapia lapsen ja nuoren apuna

  Lapsen varhaisen vuorovaikutuksen ongelmien jättämiä jälkiä voidaan nimittää tunnelukoiksi (Takanen 2012) eli haitallisiksi skeemoiksi. Jeffrey Young kehitti kognitiivisen skeematerapiansa yhdistelemällä eri kehitysteorioiden sisältöjä. Terapia on varsin käyttökelpoinen ja soveltuu sosiaalityön kentälle ja isommalle lapselle itsehoitoon tai tuettuun itsehoitoon.

  Young lähtee haitallisten uskomusten ja niihin pohjaavien, pahaa oloa ylläpitävien ajatusten paljastamisesta ja muuttamisesta, jolloin myös tunteet ja käyttäytyminen muuttuvat. Skeematerapian avulla voidaan kiinnittää huomio turvattoman kiintymystyylin omaavien lasten ja nuorten virheellisiin uskomuksiin omasta itsestään ja muista ihmisistä (taulukko 4). Keskustelujen avulla voidaan tunnistaa virheelliset, toimimattomat uskomukset ja tukea lasta ja nuorta rakentamaan ja omin sanoin kiteyttämään uusia uskomuksia (esim. iskulausein), jotka ovat tosia ja auttavat selviytymään elämässä. Uusiin uskomuksiin liittyvää ajattelumaailmaa rakentamalla ja vahvistamalla muutetaan vähitellen tunteita ja käyttäytymistä. Hylkäämis-skeeman omaavaa voidaan auttaa rakentamaan esim. seuraavanlaisia uskomuksia: ”Ihmiset yleensä haluaa kiintyä eikä hylätä.”, ”Mut on joskus hylätty, mutta ei se tarkoita, että taas hylättäisiin.”, ”Elämässä voi käydä hyvin - myös rakkaudessa ja myös mulle.”. Lasta ja nuorta opetetaan tarkkailemaan virheellisiin uskomuksiin liittyviä mieleen pulpahtavia ajatuksia ja väittämään niitä vastaan uuden uskomuksen avulla.

Koska hylkääminen on lasta syvimmin haavoittava vanhemmuudenpiirre, hän saattaa siirtää sen aiheuttamia uskomuksia ja siihen liittyviä tunteita muihin ihmissuhteisiinsa (hylkäämisen skeema) (katso yllä oleva taulukko). Skeema voi syntyä myös hyvässä ympäristössä varhaiset vuotensa viettäneelle ja syntymävanhempaansa turvallisesti kiintyneelle lapselle, joka myöhempien ongelmien vuoksi on otettu huostaan. Lapsi kokee yleensä eron lähivanhemmasta hylkäämiseksi, vaikka tämä olisi kuollut sairauteen tai kaikin tavoin taistellut huostaanottoa vastaan.

  Hylkäämisskeema voi aiheuttaa sijaiskodissa kolmentyyppisiä selviytymisyrityksiä (Young ym. 2002).  Sijoitettu lapsi voi ylläpitää skeemaa ja odottaessaan hylkäämistä käyttäytyy hankalasti, että odotus toteutuisi. Hän voi myös vetäytyä etäälle sijaisvanhemmista välttääkseen sen kivun, jota hänen pelkäämänsä hylkääminen aiheuttaisi. Hän voi myös ryhtyä vastahyökkäykseen hylkäämällä sijaisperheen ennen kuin hänen odottamansa hylkääminen tapahtuisi.

 

4.4 Kipukohtia

 Sijaisperheissä voi esiintyä erilaisia ääri-ilmiöitä, kun haasteet ovat ylittäneet perheen kapasiteetin. Siellä on enemmän kuin muun väestön keskuudessa lapsen fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista kaltoinkohtelua. Sijoitetun lapsen paha olo voi purkautua siten, että nuoret nostavat – syystä tai syyttä - oikeusjuttuja sijaisvanhempiaan vastaan, karkaavat kotoa tai katkaisevat välejä vielä vuosia aikuistumisen jälkeen. Kriiseissä on myös läsnä pohdinta, halutaanko jatkaa sijaiskotihoitoa vai ei.

  Tarja Janhusen tutkimuksen mukaan (2007) Helsingin kaupungin vuosina 2004 - 2005 perheisiin sijoitettuina olevista lapsista (n.650) 61:n kohdalla sijoitus katkesi kyseisten kahden vuoden aikana. Aloitteentekijänä oli useimmin sijaisvanhempi, ja asiakirjoihin oli merkitty yleisimmin syyksi vanhemman väsyminen. Aloitteen tekijä voi olla myös syntymävanhempi, sijoitettu lapsi/nuori tai sosiaalityöntekijä – viimeksi mainittu nimenomaan kaltoinkohtelutapauksissa. Sijoitusten katkeamiseen liittyvät yleensä useat, samanaikaisesti vaikuttavat syyt.

 

Lopuksi

Sijaisperheistä on suhteellisen vähän tutkimustietoa ja tuloksetkin ovat keskenään varsin ristiriitaisia. Kvantitatiivisen tutkimuksen haasteina on perheiden heterogeenisuus ja se, että usein joudutaan tyytymään valikoituneisiin ja pieniin otoksiin. Kvalitatiivinen tutkimus tuottaa vain harvoin sellaista tietoa, jota jo ennestään ei olisi ollut alalla pitkään toimineilla. Tunnettua on, että sijaiskotihoidon kentältä löytyy monta menestystarinaa, mutta myös riipaisevia tragedioita. Koko ajan kuitenkin tieto lapsen tarpeista ja edusta lisääntyy ja käytännöt ja tavoitteet ovat muuttuneet vuosien varrella lapsilähtöisemmiksi ja lasten kehitystä tukevimmiksi. Uusia hankkeita sijaisperheiden tueksi kehitellään jatkuvasti ja riittävästi tuettu sijaiskotihoito on hieno vaihtoehto.

 

Lähteitä:

Janhunen Tarja (2007) Sijoitusten purkautuminen pitkäaikaisessa sijaiskotihoidossa. Helsinki:   Perhehoitoliitto

http://www.perhehoitoliitto.fi/files/941/sijoitusten_purkautuminen_screen.pdf

Laurila Anja (2003) Toivo ja Ilona. Raportti lastensuojeluprojekteista. Helsinki: Diakonia ammattikorkeakoulu

Laurila Anja (2002) ”Huominen voi olla parempi mitä eilinen” Tutkimus sijaiskotipojista. Forssa: Sote psykologiapalvelu

Laurila Anja (1999) Toinen mahdollisuus. Pitkäaikainen sijaiskotihoito ja aikuistuneen tytön identiteetti, minäkäsitys ja sijaisäitirepresentaatio. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto

Lehman Stine, Havik Odd, Havik Toril, Heiervang Einar (2013) Mental disorders in foster children: a study of prevalnece, comorbidity and risk factors in journal: Child and Adolescent psychiatry and mental health http://www.capmh.com/content/7/1/39

Perhehoitolaki 263/2015

Sinkkonen Jari (2004) Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksistä käytännön sovelluksiin. Katsaus. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim; 120(15):1866-73, http://www.duodecimlehti.fi/

Takanen Kimmo (2011) Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta. Helsinki: WSOY

Tilastoraportti 26/2014, 13.11.2014 Suomen virallinen tilasto, Lastensuojelu. THL. (SVT)

Young  J.E ja Lindemann M (2002):  An Integrative Schema-Focused Model for Personality Disorders  teoksessa: Leahy, R, Dowd, T Clinical Advances in Cognitive Psychotherapy

© 11.1. 2021 Anja Laurila