Isän ottama valokuva Itärajan kuvia kirjan kannessa

ISÄNI PAKINOITA SOTA-AIKANA

 

TAUSTAKSI WIKIPEDIASTA

Uuno Fredrik Peltoniemi[1] (18. heinäkuuta 1907 Tampere[1] – 25. joulukuuta 1989 Espoo[2]) oli suomalainen rehtori ja päätoimittaja.

Peltoniemi tuli ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1931. Hän toimi akateemisissa järjestöissä vuoteen 1934, jolloin hän aloitti Sotilaskotiliiton valistusohjaajana Suomen itärajalla. Hän oli Rajamme Vartija -lehden päätoimittaja 1934–1947, Virkamiesliiton tiedotussihteeri ja Virkamieslehden päätoimittaja 1947–1955. Vuosina 1955–1966 hän oli Opintotoiminnan Keskusliiton toiminnanjohtaja ja Opintokerholaisen päätoimittaja. Vapaan Karjalan päätoimittaja hän oli jatkosodan aikana 1941–1942.[1][3]

Julkaisuja

  • Itärajan kuvia. WSOY 1938

  • Rajaseudun ystäväin liitto r.y.: mikä se on, miten se toimii?. Rajaseudun ystäväin liitto, Helsinki 1942

  • Miten rajaseudun asukkaat voivat parantaa taloudellista asema. Rajaseudun ystäväin liitto, Joensuu 1947

  • Opinto-ohjeet Erkki Palolammen teokseen "Miksi oikeastaan urheilemme?". Opintotoiminnan keskusliitto, Helsinki 1958

  • Neljä vuosikymmentä opintokerhotyötä: katsaus Suomalaisen luentotoimiston, Valistusjärjestöjen opintotoimikunnan ja Opintotoiminnan keskusliiton vaiheisiin. Opintotoimikunnan keskusliitto 1963

  • Opintokerho-opas. Opintotoiminnan keskusliiton julkaisuja 10. Kirjayhtymä, Helsinki 1964, 3. painos 1967

  • Rajavartiolaitos 1919-1969; kirj. Uuno Peltoniemi, Kai Säteri ja Ilmari Kirjavainen ; piirtäjä Olavi Kiema. Rajamme vartijat ry, Mikkeli 1969

  • Kokoustekniikka. Opintotoiminnan keskusliitto, Helsinki 1973, 2. uud. painos 1977

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAPAA KARJALA LEHTI Perustettiin 1941 levitettäväksi Suomen valtaamille Itä-Karjalan alueille. Lehden tarkoituksena oli toimia propagandavälineenä ja uutisten välittäjänä Neuvostoliittoon aikaisemmin kuuluneille Itä-Karjalan asukkaille ja myös suomalaisille sotilaille. Isä oli 1941-1942 lehden päätoimittaja ja kirjoitti lisäksi lehteen pakinoita. Isäni oli toiminut aikoinaan Akateemisen Karjalaseuran johtotehtävissä ja hänen kirjoituksistaan näkyy selvästi ns. heimoaate. Isän pakivat ovat vuosilta 1941 ja 1942 ja hänellä on selvästi usko siihen, että Neuvostoliitto häviää sodan. Vapaa Karjala -lehden toimitus oli Aunuksessa, mutta joku pakina oli luultavasti kirjoitettu Suomessa.

 

Sodan loppuaikoina isä soti rintamalla ja vetäytymisvaiheessa hän siirtyi miehineen Tolvajärvelle. Kuulin kerran puheradosta Pekka Tiilikaisen selostuksen jatkosodan päättymisen hetkistä, jolloin rauha oli sovittu alkavaksi ja neuvostoliittolaiset tulittivat edelleen. Suomalaisia oli kielletty ehdottomasti ampumasta laukaustakaan sovitun ajankohdan jälkeen. Tuntui erikoiselta ajatella, että tuolla isä nyt hermoili, kun laukaukset jatkuivat. Tunnin kuluttua sovitusta rauhasta neuvoostoliittolaistenkin aseet hiljenivät ja linnut alkoivat laulaa. Rauha oli viimein todellisuutta.

Yle areenasta on löydettävissä ainakin kaksi Wäinö Solan laulamaa propakandalaulua. Kun ne kuuntelee, pääsee sisään isän pakinoiden maailmaan. Aika oli toinen ja pakinat sen mukaiset. Mutta tämäkin on historiaa. https://areena.yle.fi/audio/1-51013214   Vapaa Karjala -lehden vuosikertoja säilytetään Kansallisarkistossa. Niiden lukemiseen tarvitaan kirjallinen anomus. Oman anomukseni käsittely kesti puoli vuotta.

uustalinlhauk.png
uutehdvalhe.png
VK2.png
VK8.png
VK10alku.png
uu42rauhaa kohti.jpg